Syömisen taito hukassa

29.3.2021

Toisinaan tuntuu siltä, että ihmiset eivät osaa enää syödä. ”Mitä ihmettä?”, saatat nyt miettiä, ”ihmisethän syövät vähän liikaakin, ei kyse kyllä voi olla siitä – kyllä me ihmiset syödä osataan!”. Mutta osaammeko syödä vaistomme varassa tarpeen mukaisesti, oman kehomme viestejä kuunnellen?

Puhutaan intuitiivisesta syömisestä ja se kuulostaa niin hienolta, että se voisi olla taas uusi muoti-ilmiö, joka tulee ja menee. Kyse on kuitenkin mm. fysiologisiin faktoihin ja psykologisiin tekijöihin liittyvä asia, jossa on aivan maalaisjärkeä ja pitkän tähtäimen ajatus. Asia ei ole mikään uusi ja siitä on kirjoittanut mm. Patrik Borg blogissaan. Intuitiivinen syöminen on meillä kun synnymme ja se on osa meitä.

Minne sitten katoaa se syntyessä meillä ollut taito syödä vaistomaisesti tarpeen mukaan ja oikein? Siihen ei voi antaa yleispätevää vastausta, joka sopisi teistä jokaiselle. Jokaisen elämäntarina ja tausta on erilainen ja sinun ruokasuhteeseesi ovat matkan varrella vaikuttaneet niin samat kuin varmasti erilaisetkin asiat kuin minun suhteeseeni. Ravintoomme ja energiankulutukseemme kun vaikuttaa yli sata erilaista tekijää – jokaisella ihmisellä osittain omansa. Mutta on joitain yleisimpiä asioita, jotka varmasti aika monella vaikuttavat siihen, että taito syödä katoaa.

Aikataulutus ja normit

Länsimaalainen ihminen on sidottu yhteiskunnan sovittuihin aikatauluihin elää – kelloon sekä viikko-, kuukausi- ja vuosikalenteriin. Karkeasti sanottuna meidän on oltava hereillä silloin kuin muu maailmakin on ja syötävä silloin kuin muutkin. Vallalla oleva lineaarinen aikakäsitys on teollistumisen tuoma ilmiö. Aika koetaan muutokseksi, aina jostakin asiasta jotakin toista asiaa kohden. Vauvoilla on omat rytminsä kuten tiedämme ja monesti olemme hieman ihmeissämme, kun vauva haluaa syödä ja nukkua juuri silloin kun me emme ja meillä on muuta mielessä. Vauva elää oman biologisen kellonsa mukaisesti, jota säätelee hypotalamuksessa oleva hermosolujen joukko. Hän ei välttämättä kehity tai toimi lineaarisesti. Eikä tuo kello katoa mihinkään meiltä aikuisiltakaan. Siellä se on, eikä meidänkään menomme ole koko ajan suoraviivaisesti eteenpäin menevää. Tosin me usein taistelemme kelloamme ja polveilevaa elämistä ja olemista vastaan kaikin keinoin. Pidämme esim. yllä sellaisia vuorokausirytmejä, jotka selvästi rasittavat meitä. On myös työpaikkoja, joissa on pakosti oltava hereillä silloin kuin muut eivät ole ja kenties oman luontomme vastaisesti.

Sinun elimistösi toiminnot noudattavat kuitenkin tietynlaista vuorokausirytmiä. Noin puolet tästä yksilöllisestä rytmistäsi selittyvät perinnöllisillä tekijöillä ja toinen puolisko ympäristötekijöillä (esim. oppiminen muilta). Tämän biologisen kellomme mukaan säätyy todella monet elimistösi asiat, muun muassa kylläisyyshormonien vaihtelut (tästä kirjoitan enemmän mm. kirjassani Oivallusten oppikirja, 2020.). Vauvaa opetaan jo syntymästä lähtien perheen rytmeihin ja se on hyvinkin luontevaa – kyllähän se arkea helpottaa, kun syömiset ja nukkumiset tapahtuvat samoihin aikoihin. Siinä kuitenkin saatetaan liian tiukalla aikataulutuksella ja piintyneillä tavoilla sekä uskomuksilla alkaa muuttamaan vauvan omaa vaistonvaraista kykyä syödä itselleen sopivasti. Jos esimerkiksi vauva syö toisena päivänä paljon ja toisena ei juuri mitään, olemme huolissamme. Kyseessä on kuitenkin ihan normaali ilmiö – kuten meillä aikuisillakin, vauvan energiantarve on erilaisina päivinä eri.

Oppiminen, kasvaminen ja kehittyminen vievät paljon energiaa mm. aivojen käytön osalta ja siihen lisäksi liikkumisen tarpeet. Päivät eivät kuitenkaan ole veljeksiä keskenään ja tarve vaihtelee. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. Jostakin meillä kuitenkin on tämä virheellinen ajatus, että ravinnon määrän pitäisi olla vakio ja ruokailun pitäisi olla jotenkin säädeltyä.

Jos perheessä ei syödä aamupalaa tai syödään tietynlainen aamupala, siihen opitaan. Lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Onko näitä vai ei ja millaisia ne ovat ja mihin aikaan ne ovat, siihen opitaan. Päiväkotilainen viimeistään oppii tiettyyn rytmiin. Milloin ulkoillaan ja milloin syödään. Koululaisen rytmi on arkena lähes vakio. Työpaikkaruokailut ovat pääsääntöisesti klo 11-13 ja toimistotyöläisen työaika suurin piirtein sama kaikilla. Viikonloppuna ja lomilla herkutellaan ja sitten kuullaan vanhemmilta, miten pitää taas palata maanantaina ruotuun. Tuttua vai mitä?

Kulttuurisidonnaiset asiat vaikuttavat ja vallalla olevat terveyskäsitykset. Uskonto, politiikka, sosioekonominen asema, roolimallit, traumat, muistot, tunteet, muoti-ilmiöt… Onko hyväksi, saako, voiko, pystyykö, ehtiikö jotain syödä?

Jousto ja rentous

Herääkin kysymys, miten tällaisessa maailmassa voi kasvattaa vaistonvaraisesti syövän lapsen tai miten voi palata siihen takaisin aikuisena? Ensimmäinen askel lienee on sisäistää ja hyväksyä se, että ihmiset, päivät, elämäntilanteet ja olosuhteet ovat erilaisia. Energiantarpeemme vaihtelee päivittäin yksilön ja kuormituksen mukaan – perusaineenvaihdunta on eri ihmisillä +/-20 % ja lisäksi siihen vaikuttaa liikkumisen ohella myös esim. aivotyöskentely, stressi, nauttimamme ravinnon laatu ja mm. kehomme häiriötilat ja sairaudet. On tärkeää kuulostella oman kehon tuntemuksia ja ottaa selvää siitä, mitkä tekijät omassa elämässä ovat suurimpia energiankulutuksesi muuttujia.

Lapsen kohdalla ei kannata koskaan verrata sisarukseen tai toiseen lapseen – lapsen reaktioita ja suhtautumista ruokaan kannattaa uteliaana tarkkailla eikä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä yhden päivän perusteella. Jollekin äidille on tuttua, että jos vauva nukkuu mainiosti pitkän pätkän yöllä, hän mitä todennäköisimmin tankkaa ennen nukkumistaan kovasti ravintoa. Se tarkoittaa pitkällistä rinnalla tissuttelua tai pullon kanssa vietettyä aikaa. Ja me kaikki muutumme kun kasvamme ja elämme elämäämme – myös tarpeemme muuttuvat kasvumme ja olosuhteidemme myötä.

Yhteiskunnasta meidän on turha alkaa eristäytymään emmekä voikaan – en kehoita sinua muuttamaan erakoksi erämaahan intuitiivisen syömisen vuoksi ellei se satu olemaan suurin unelmasi!! Me voimme kuunnella kehoamme ja oppia itsellemme sopivat rytmit, jotka kuitenkin sopivat tähän ihan tavalliseen, suomalaiseen arkielämään. Muistathan, että puolet biologisesta vuorokausirytmistämme on opittua.

Ole joustava. Säännöllinen ateriarytmi ja useampi ateria päivässä tuovat etuina sen, että varmistetaan riittävä energiansaanti eikä vaje kostaudu ahmimisella ja iltasyömisen painottumisella. Mutta joustavuus on mm. sitä, että aina ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi ja joskus on tarpeen ottaa lisää. Ruokien, ruokapaikkojen ja kellonajankaan ei aina tarvitse olla samoja, kunhan aterioilta pääsääntöisesti löytyy hiilihydraatteja, proteiinia, rasvoja, kuitua ja vitamiineja. Varautuminen on myös osa joustoa: päivä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Varaa kaappiin, kotiin ja töihin, nopeita ja helppoja ruokia sekä välipaloja, jotka voi syödä kun kokous venähtää, työmatka pitkittyy, yhtäkkinen nälkä yllättää, lapsi tai vanhempi saa itkupotkuraivarin tai ei vaan jaksa miettiä, mitä tänään syötäisiin. Pakastin ja mikro ovat joskus suurinta joustoa ja maalaisjärkeä. Piintyneet haitalliset tavat ovat täysin eri juttu kuin yksittäinen poikkeama tai olosuhteiden mukaan toimiminen.

Ole rento. Nyt ei pyritä täydellisyyteen. Pyritään siihen, että sinulla ja läheisilläsi on iloa elämässä ja te voitte hyvin. Se mitä syötte jouluna, vappuna ja juhannuksena ei ole ratkaisevaa. Se mitä syötte perjantaina ja lauantaina ei kaada venettä. Mutta se, miten kuuntelet kehoasi ja annat myös tilaa lähimmäistesi kehon tarpeille suurimman osan ajasta, on merkittävää. Jatkuva huutava nälkä on merkki jostakin ja se on tyydytettävä. Jatkuva sokerin, rasvan tai tietyn ruuan himo kertoo paljon. Jos sinulla on huono ja epämukava olla, asiat eivät ole tasapainossa. Mitä jos ottaisit kuulostelevan asenteen niin oman kuin läheistesikin ravinnontarpeen suhteen? Ei ajeta aterioita kuin käärmettä pyssyyn vaan annetaan kehomme hoitaa tehtävänsä. Sinulla on olemassa tämä kyky.

~HennaElisabet


Syömisen taito hukassa - värikäs ja terveellinen aamupala